My Site
  • Etusivu
  • Kalenteri
  • Lajit
  • UKK
  • Suppea laatuarvostelu

​Jalostuslista + pieni laatuarvostelu

Tälle sivulle on listattu hevosia, jotka ominaisuuksiensa vuoksi ovat loistavia ehdokkaita etsiessäsi herra/neiti Juuri Oikeaa tulevan supervarsasi isäksi tai emäksi. Hevosen rodulla ei ole merkitystä, mutta sen on oltava painottunut historiallisiin lajeihin edes osittain.
​Listaus toimii samalla myös eräänlaisena suppeana laatuarvosteluna, jonka kaikki arvostelukohteet ovat suoraan laskettavissa vaatimatta arviointia tai mielipidettä. Arvosteluun osallistuminen on vapaaehtoista, eli voit ilmoittaa hevosen listalle myös ilman arviointia. Hevosen voi tuoda myös uusinta-arvosteluun pisteiden korottamista varten.
​
Pisteytys
» Sijoitusten/merkittyjen kisojen määrä historiallisissa lajeissa. Yhdestä sijasta/merkitystä kisasta saa 1p. Maksimipistemäärä on 40 p.
» Jokaisesta toimivasta linkistä sukutaulussa saa toiseen polveen saakka 2 p. eli maksimimäärä on 12 p. Suvuttomilla perussukuselvityksellä (jossa kerrotaan vähintään hevosen nimi, rotu, väri, säkäkorkeus ja ainakin oletettu painotuslaji/elämäntapa) voi saada saman pistemäärän kirjoittaessaan selvityksen toiseen polveen saakka.
» Valmennuksista (huom. minkä lajin tahansa, ei pelkästään historiallisten) ja päiväkirjamerkinnöistä saa 3p. yli 300 sanan tekstistä, 2p. 200-300 sanan, 1p. 100-200 sanan ja 0,5p. siitä lyhyemmistä teksteistä. Mikäli jo pelkästään tekstien määrä oikeuttaa Maestro Steed-titteliin, voidaan pisteiden lasku keskeyttää. Tällöin tekstipisteiden kohdalle tulee merkintä 75.
​
Lisäpisteet
» Arvonimistä (NJ:n, PKK:n ja VSN:n jakamista) ja kantakirjauksesta 1p./kpl.
» Tuomaroidusta (eli ei arvotuista) laatuarvostelupalkinnoista saa 2 p./kpl.
» VHRY-CUP sijoitus/voitto 1p. huom. VHRY-CUP merkintä tulee löytyä selkeästi kutsusta, että merkinnän löytyy helposti ctrl + f toiminnolla.

Ansaittua palkintoplakaattia saa käyttää hevosen sivuilla, kunhan kuvaa ei suoralinkitä.
Picture

75 tai yli p. Maestro steed
Picture

62-74 p. Journeyman steed
Picture

50-61 p. Apprentice steed
49 p. tai alle Ei palkintoa. Hevonen lisätään silti jalostuslistalle.

Hevosen ilmoittaminen

Halutessasi ratsusi VHRY:n viralliselle suosituslistalle, lähetä hakemus osoitteeseen [email protected] otsikolla VHRY Jalostuslista seuraavassa muodossa:

Hevosesi virallinen nimi sekä url-osoite
Hevosen sukupuoli, rotu, väri, suvun pituus esim. 0p
Omistajan nimi ja sähköpostiosoite
Tahdotko että hevosesi arvioidaan samalla? Mikäli kyllä, hevonen ilmestyy listalle heti kun se on arvioitu.

​Arvioinnit tapahtuvat saapumisjärjestyksessä.
Picture

Jalostuslista

Hevoset on järjestetty roduittain.
  • Orit
  • Tammat
  • In Memoriam​
  • Poistetut
<
>
Picture
PP's Tamkje
KTK-III, FLA1, KRJ-III, YLA1, VFA2, Laatu Ori, Pro, PP-MVA, Champion Novice Endurance Champion
​Friisiläinen, ori, musta, 164 cm, 3-polvinen suku
40 + 12 + 18 + 11 = 81p.
om. ​Veera R.
Picture
Hezky Mladík
Kladrubinhevonen, ori, mustankimo, 165 cm, 0-polvinen suku
40 + 0 + 9 + 0 = 49p
​om. 
Cresthill Baroques
Picture
Fregne af Rid
PKK-V PP-MVA VIP MVA Fn, KTK-III
Knabstrupinhevonen, ori, rautiaantiikerinkirjava, 168 cm, 0-polvinen suku
40 + 12 + 5 + 3,5 = 60,5p.
om. ​Iivari von Hoffrén
Picture
Dawnvale Hesato
PKK-V PP-MVA Fn, KTK-III, YLA2
​Pura Raza Española, ori, cremello, 157 cm, 1-polvinen suku
14 + 12 + 18 + 4 = 74p.
​om. ​Iivari von Hoffrén
Dawnvale Nefasto
​PKK-V VIP MVA Fn, KTK-II
Pura Raza Española, ori, rautias, 156 cm, 2-polvinen suku
Ei arvostelu
​​om. ​Iivari von Hoffrén
Picture
Sumun Light of Moon
​Pura Raza Española, ori, kimo, 166 cm, 1,5-polvinen suku
40 + 6 + 6 = 52p.
om. ​Cresthill Baroques
Isaac d'Alvino
Puro Sangue Lusitano, ori, mustankimo, 152 cm, 1-polvinen suku
Ei arvosteltu
om. ​Ida
Picture
Andrômeda D'Girassol
Puro Sangue Lusitano, ori, hiirakonpearl, 161 cm, 0-polvinen suku
40 + 10 + 15 = 64p.
​​om. Royal Gardens
Picture
Soleado
Puro Sangue Lusitano, ori, voikko, 158 cm, 0-polvinen suku
40 + 12 + 15 = 67p.
​om. Royal Gardens
Picture
Novato
Puro Sangue Lusitano, ori, mkm, 161 cm, 0-polvinen suku
40 + 12 + 12 = 64p.
​om. Royal Gardens
Picture
Vento Aureo
Puro Sangue Lusitano, ori, rautiaanpearl, 159 cm, 0-polvinen suku
40 + 12 + 3+3+3+1+3+3+3+3+3+1 = 78p.
​om. Royal Gardens
Picture
Riario
​PP-MVA VIP MVA Fn, KTK-II, YLA1
Spanish-norman, ori, ruunikonkimo, 165 cm, 0-polvinen suku
40 + 12 + 51,5 + 4 = 107,5p.
​​om. ​Iivari von Hoffrén
Picture
Riacho Pérola
Royal hanoverian cream, samppanjancremello, 169 cm, 0-polvinen suku
40 + 12 + 21 + 4 = 77p.
​​​om. Royal Gardens
Meinrad 
Royal Hanoverian Cream, ori, samppanjanmusta, säkää ei mitattu, 0-polvinen suku
Ei palkittu, 40p.
​
om. ​Cresthill Baroques
Picture
Chwilio Eneidiau
Royal Hanoverian Cream, ori, samppanjanhopeanmusta, 175 cm, 0-polvinen suku
40 + 12 + 21 + 5 = 78p.
​om. 
Royal Gardens
Picture
Solar Voice
Royal Hanoverian Cream, ori, voikonpearl, 161 cm, 0-polvinen suku
40 + 12 + 9 + 0 = 61p.
​om. 
Royal Gardens
Picture
Humaý
Ahaltek, tamma, ruunivoikko, 165 cm, 0-polvinen suku
40 + 12 + 10,5 + 0 = 62,5p.
​
om. ​
Cresthill Baroques
Picture
Ludmila
Andravidanhevonen, tamma, kulomusta, 158 cm, 0-polvinen suku
40 + 12 + 5,5 = 57,5p.
om. ​Cresthill Baroques
Picture
Bring me my toast xx
KEV-II, Novice Endurance Champion
Englantilainen täysiverinen, tamma, musta tobiano, 168 cm, 0-polvinen suku
6 + 12 + 75 + 4 = 97p.
om. ​Janna Heikkilä
Picture
Juwiel van Khim
KTK-II, FLA2, VIR MVA Ch
Friisiläinen, tamma, musta, 162 cm, 3-polvinen suku
12 + 40 + 12 + 5 = 69p.
om. Veera R.
Picture
Emeloth
FLA2
Friisiläinen, tamma, musta, 155 cm, 0-polvinen suku
40 + 12 + 9 + 2 = 63p
​
om. ​
Cresthill Baroques
Picture
Moonfields Morenia
ProF, FF, PP-MVA, VFA2
Georgian Grande, tamma, cremello, 150 cm, 0-polvinen suku
0 + 6 + 75 + 4 = 85p.​
​om. Maximillian Kühling
Picture
Sombre Varnish
PKK-V Fn, KTK-II
Georgian Grande, tamma, samppanjanruunikko, 167 cm, 1-polvinen suku
17 + 4 + 75 + 3 = 99p.
om. ​Iivari von Hoffrén
Picture
Café In Montreal
​
Iberialainen puoliverinen, tamma, samppanjanrautiaankirjava (tobiano), 158 cm, 0-polvinen suku
40 + 8 + 5,5 + 0 = 53,5p.
​om. 
Cresthill Baroques
Picture
Perlita 5594
Pura Raza Española, tamma, mustankimo, 156 cm, 3-polvinen suku
40 + 12 + 25 = 77p.
​om. Royal Gardens
Picture
Kallisto II
Pura Raza Española, tamma, ruunivoikko, 160 cm, 2-polvinen
40 + 12 + 9 + 4 = 65p.
​​om. Royal Gardens
Picture
Esmeralda
PP-MVA
​Puro Sangue Lusitano, tamma, mustanvoikonpearl, 156 cm, 0-polvinen suku
40 + 12 + 10 + 0 = 62p.
om. Aifric Flockhart
Picture
Andreia Ion
KTK-III
​​Puro Sangue Lusitano, tamma, mustanvoikonpearl, 155 cm, 3-polvinen suku
40 + 12 + 1 + 2 = 55p.
​om. Royal Gardens
Picture
Topazio
Fn, KTK-III
Spanish-norman, tamma, mustanvoikonpearl, 165 cm, 1-polvinen
​40 + 12 + 6,5 + 2 = 60,5p.
om. ​Iivari von Hoffrén
Picture
Douce d'Étourdie 
Spanish-norman, tamma, voikko, 165 cm, 0-polvinen suku
40 + 8 + 6 + 0 = 54p.
​​om. 
Cresthill Baroques
Picture
✝ Alill
YLA3
Ahaltek, tamma, ruunivoikko, 164 cm, 0-polvinen suku
​12 + 40 + 5 = 57p.
om. ​Cresthill Baroques
Picture
✝ Gepard VEC
PKK-V PP-MVA VIP MVA Fn, KTK-II, The Best of Treasures '18
Ahaltek, ori, perlino, 156 cm, 3-polvinen suku
40 + 11,5 + 2,5 + 5 = 59p.
om. ​Efim Arturnov
Picture
✝ Keno Gem
YLA3
​Andalusianhevonen, ori, kimo, 170 cm, 0-polvinen suku
40 + 0 + 11 = 51p.
om. 
Cresthill Baroques
Picture
✝ Blood Moon
Berberinhevonen, ori, mustankimo, 151 cm, 0-polvinen suku
40 + 12 + 19 = 71p.
​om. R.
Picture
✝ Dark Souls
YLA1, FLA1
Friisiläinen, ori, musta, 164 cm, 0-polvinen suku
40 + 11,5 + 33 + 1 = 85,5p.
​om. Hankalan Linna
Picture
✝ Maucolyn
YLA2, FLA1, Laatu ori
Friisiläinen, ori, musta, 161 cm, 0-polvinen suku
40 + 12 + 9 + 1 = 62p.
​​om. Hankalan Linna
Picture
✝ Clarenblad
YLA2, FLA1
Friisiläinen, ori, musta, 169 cm, 0-polvinen suku
40 + 11,5 + 33 + 1 = 85,5p.
​​om. Hankalan Linna
Picture
✝ Rose Of My Heart
FLA1, YLA2
Friisiläinen, tamma, musta, 165 cm, 0-polvinen suku
40 + 12 + 29 = 81p.
om. ​Hankalan Linna
Picture
✝ BAFF Romilda
YLA2
Murgese, tamma, mustanpäistärikkö, 160 cm, 0-polvinen suku
40 + 12 + 5 = 57p.
​​om. ​Hankalan Linna
Picture
✝ Alegre's Reina
YLA2, PP-MVA, PKK-V, PKK-IV
​Pura Raza Española, tamma, ruunikonkimo, 163 cm, 1-polvinen suku
40 + 12 + 31 + 1 = 84p .
om. R.
Picture
✝ Luna I
PKK-V PP-MVA Fn, KTK-III
Pura Raza Española, tamma, ruunivoikko, 156 cm, 1-polvinen suku
40 + 12 + 39 + 4 = 95p.
​​om. ​Iivari von Hoffrén
Picture
✝ Duc Obscur
​PP-MVA PKK-V VIP MVA Fn, YLA2, KTK-II
Spanish-norman, ori, musta, 178 cm, 0-polvinen suku
40 + 12 + 42 + 7 = 101p.
​om. ​Iivari von Hoffrén
Picture
Duc Univers
PP-MVA PKK-V, KTK-III
Spanish-norman, ori, ruunikonkimo, 174 cm, 1-polvinen suku
40 + 12 + 34 + 3 = 89p.
om. ​Iivari von Hoffrén
Picture
✝​ Shaper of Mortality
YLA2
Warlander, ori, musta, 160 cm, 0-polvinen suku
40 + 10,5 + 19 + 1 = 70,5p.
om. Hankalan Linna
Ruunatut orit tai ylipäätään jalostuslistalta pois otettu hevoset.
Picture
Duc Noctis
Spanish-norman, ori, musta, 183 cm, 1-polvinen suku
40 + 12 + 3 + 3 + 2 + 3 + 3 + 3 + 3 + 3 = 75p.
​om. Royal Gardens
Powered by Create your own unique website with customizable templates.
  • Etusivu
  • Kalenteri
  • Lajit
  • UKK
  • Suppea laatuarvostelu